Asfalttifilleri rikkoo kaikki ennätykset Suomessa

Vuoden 2020 asfalttikausi oli ennätyksellisen hyvä SMA Mineralille Suomessa. – Asfalttifillerissä kasvu oli erittäin suurta, kolme kertaa suurempaa kuin mitä olimme budjetoineet, myyntijohtaja Veli-Matti Marttala kertoo.

Kasvu kolme kertaa odotettua suurempaa
SMA Mineral on saavuttanut asfalttifillerin myyntiennätyksen Suomen markkinoilla, ja loistaviin lukuihin on monia syitä.
– Pohjalla on tietysti jatkuva ja pitkäjänteinen myyntityö, jossa myyntipäällikkömme Pasi Naukkarinen on tehnyt erittäin hyvää työtä. Olemme vuosien mittaan rakentaneet hyvät suhteet ja osoittaneet asiakkaillemme, että olemme osaavia ja pystymme toimittamaan suuria volyymeja, Veli-Matti Marttala sanoo.
– Nyt myös muut olosuhteet osuivat kohdalleen, kuten esimerkiksi se, että toimituspaikkojemme lähialueilla toteutettiin useita suuria asfaltointihankkeita ja alhainen öljyn hinta on laskenut bitumin hintaa, minkä ansiosta asfalttia on voitu käyttää enemmän.

Joustava tuotanto
Veli-Matti toteaa, että SMA Mineralin tuotanto on toiminut erittäin joustavasti ja tehnyt lujasti töitä sataprosenttisen toimitusvarmuuden varmistamiseksi, ja tässä se on myös onnistunut.
– Meillä on kaksi kalkkitehdasta, jotka toimittavat asfalttifilleriä ja pystyvät tukemaan toisiaan tarvittaessa. Myös yhteistyö kuljetusliikkeiden kanssa on toiminut täydellisesti.

Menestyksen uskotaan jatkuvan
Vuosi 2020 oli siis poikkeuksellisen vahva. Vaikka jatkossa ei yllettäisi aivan samoille tasoille, Veli-Matti on luottavainen sen suhteen, että toimitusmäärät tulevat olemaan suurempia kuin aiempina vuosina.
– Nyt meidän on esimerkiksi löydettävä ratkaisuja, joiden avulla voimme olla kilpailukykyisiä entistä suuremmalla maantieteellisellä alueella, jos lähiseudullamme ei tehdä suuria päällystystöitä.

Asfalttifilleri lyhyesti
• Asfaltifilleri on jauhettua kalkkikiveä, joka toimii asfalttimassassa sideaineena. Se pitää kiviaineksen ja bitumin (öljytuote) yhdessä.
• Mitä enemmän asfalttifilleriä käytetään, sitä parempilaatuista asfalttia saadaan.

Takaisin

Veli-Matti

Marttala

Uutisia SMA Mineralilta

NOTIS

Asfalttifilleri rikkoo kaikki ennätykset Suomessa

Vuoden 2020 asfalttikausi oli ennätyksellisen hyvä SMA Mineralille Suomessa. – Asfalttifillerissä kasvu oli erittäin suurta, kolme kertaa suurempaa kuin mitä olimme budjetoineet, myyntijohtaja Veli-Matti Marttala kertoo.